Miivin höpöttelyä virtuaalimaailmasta. Lyhyitä juttuja, joskus jotain kisoja tai vapaasti kopioitavaa sun muuta turhaa. Joskus riittää inspis tehdä jotain fiksumpaakin blogiin, mutta yleensä täysin turhia juttuja, joilla ei ole muuta arvoa kuin osoittaa kirjoittajan kyvyttömyys järkevän tekstin tuottamiseen.

perjantai 1. tammikuuta 2016

Uudenvuodentavoitteet vuodelle 2016

Tämän vuoden tavoitteet onnistuivat ihan keskiverrosti, mutta muutama tavoite jäi enemmän kuin puolitiehen. Uuden vuoden tavoitteita lähdetään tavoittelemaan ihan täysillä, kuten toki edellisvuotisiakin. Ei niitä silti pidä ottaa liian vakavasti - mennään kaikesta huolimatta fiilisten perusteella eteenpäin. 

  • Abgelegenheitin hevosmäärä +350, ostetaan muilta paljon alle viisipolvisia eri rotujen edustajia
  • Samasta tallista +20 hevosta kuoppaan, vaikka eivät olisikaan kaikkea saavuttaneet.
  • Kasvatteja samasta tallista n. 50 kappaletta - ei liikaa kuten viime vuonna kävi. Kasvatit jaetaan tasaisesti ympäri vuotta.
  • Niistä väh. 13 myydään, mielummin n. 20.
  • Sukupuolijakaumaltaan epätasaisiin rotuihin uusia hevosia tasoittamaan tilannetta, esimerkkinä ranskanpuoliveriset, joita 13 oria ja 5 tammaa.
  • Hevosia markkinoidaan käytettäväksi muiden omistajien jalostuksessa; toisella vanhemmalla (suku, rotu yms. ei merkitystä) ja jälkeläisen tulevaisuus voi hyvin olla pelkkää seinäruusuna olemista.
  • Uusi, oikeasti hyvä ulkoasu Abgelegenheitille
  • Laukkaponeille sivut ja niiden statistiikat ja startit ajan tasalle, nyt ne näyttävät tältä ja sivuilta puuttuu iso osa starteista.
  • Suokeille tehdään jotain, tämänhetkinen ei-tehdä-mitään-meininki ei oikein vetele
  • Kaikki muotoonlaittamattomat sijoitukset muotoon ja vanhojen, kadonneiden sijoitusten metsästelyä (viime keväänä poistin muotoonlaittamattomat sijoitukset kokonaan kirjanmerkeistä, poistoon meni n. 1000 kutsua)