Miivin höpöttelyä virtuaalimaailmasta. Lyhyitä juttuja, joskus jotain kisoja tai vapaasti kopioitavaa sun muuta turhaa. Joskus riittää inspis tehdä jotain fiksumpaakin blogiin, mutta yleensä täysin turhia juttuja, joilla ei ole muuta arvoa kuin osoittaa kirjoittajan kyvyttömyys järkevän tekstin tuottamiseen.

tiistai 18. marraskuuta 2014

Joulu tulla jollottaa

Elämä on ikuista joulua. Ainakin nykymaailmassa. Mainostus aloitetaan lokakuussa ja jaoulutuotteita myydään alennuksessa vielä maaliskuussakin. Ei, en valita. Enkä omista tätä tekstiä joululle. Vaan sille, että pitäisi se virtuaalinen joulukalneterikin väsätä.

Ionicin, Gin Ahaltekin ja Pinkin blogissa on ollut joulukalenteri useamapana vuonna. Tämä on ensimmäinen joulu minulle blogin kanssa, joten ehkä joulukalenterin voisi pitää täällä. Kirjoittaa mitä mieleen juolahtaa, vähän mututuntumalla. Tai näin paperille saatuna se ei enää tunnu niin hyvältä idealta, mutta harkintaan menee silti. Tietysti voisi pitää kalenterissa jonkun arvonnankin, vaikka sitten jouluaattona kaikkien tekstien päätteeksi. Menee vaikeaksi. Toki joulukalnterissa voisi olla muutakin kiinostavaa, ei pelkkiä tekstejä ja yksi arvonta. Voisin vaikka kaivaa kynän käten ja rustailla pari sarjakuvaakin?

Ehkä tämä saa jäädä hautumaan. Joulukuussa katsotaan.