Miivin höpöttelyä virtuaalimaailmasta. Lyhyitä juttuja, joskus jotain kisoja tai vapaasti kopioitavaa sun muuta turhaa. Joskus riittää inspis tehdä jotain fiksumpaakin blogiin, mutta yleensä täysin turhia juttuja, joilla ei ole muuta arvoa kuin osoittaa kirjoittajan kyvyttömyys järkevän tekstin tuottamiseen.

torstai 11. joulukuuta 2014

Joulukalenterin 11. luukku - Abgelegenheitistä pohdintaa

Abglegenheit eli ABG syntyi ajatuksena 5.5.2014 ja oli valmis samana päivänä. Ajatuksena oli talli, jonka kanssa ei olisi paineita kisaamisesta, hevosten kuoppaamsesta tai muusta aktiivisuudesta.

Sitten tuli oma domain, jolle en jaksanut tallia siirtää, ja ABG olikin tauolla lähes koko kesän. Syksymmällä ei ollut enää intoa suomenhevosiin - plääh, liian tavallisia, ja ABG palasi parempana kuin koskaan. Nyt rakastan tallia - se on unelmieni virtuaalitalli, jonka kanssa voisin puuhastella kaiken ajan.

Mikä on idea kisaamattomassa tallissa? Ei mikään. Tuli tarve alkaa kisata, joten yhdistin tallin toiseen rakkauteeni, porrastettuihin kilpailuihin. Jokainen ylespainotteinen hevonen kilpailee porrastetuissa n. 100cm/HeA, jos on näitä perus lämminveri/kevyitä kylmäverirotuja. Roduilla, jotka pystyvät parempiin suorituksiin saattaa taso olla esim. 120cm/VaB, mutta harvalla yleispainotteisella sen korkeampi. Hevoset saavat sivuillensa myös vähintään lyhyen luonteen ja kuvat ennen kuoppaamista.

Päätoimintahan on tietysti kasvatus, mutta tallin nimissä on järjestetty myös muun muassa ERJ-kilpailuja, ja jos muistan oikein niin jotkut KRJ:tkin taitavat löytyä. Kasvatteja pitäisi hankkia lisää ja lisäillä puuttuvat kasvattilistalle, niin saataisiin talli ajan tasalle kokonaan. Kasvatuksessa ei ole erityisiä päärotuja, mutta voin vinkata, että arabeja ja muita lämminverirotuja kuin puoliverisiä kannattaa näytellä tähän suuntaan. Myös shetukoita olisi tarkoitus hankkia useampi kuin nuo kolme, jotka nyt tallissa asustavat!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti